tiistai 27. huhtikuuta 2010

Muhevia munkkeja jne.

Vappuhan se on tuloillaan ja unkarilainen ystävämme Anett piti grillikinkerit koulun loppumisen kunniaksi. Veimme sinne vähän suomalaista eksotiikkaa, joista nyt seuraa ohjeistus. Sama ohjeistus käy myös pullaan, munkkitaikina kun on ylläripylläri pullataikinaa!

 

Meleko lepposan tuurivegaanin munkit

(n. 50 kpl) 
5 dl kädenlämpöistä vettä
2 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1,5 dl sokeria
ihan ravakasti kaardemummaa
100 g sulatettua laktoositonta margariinia
(ehkä desi soijajogurttia) 
puolikarkeita vehnäjauhoja

rypsiöljyä paistamiseen
sokeria pinnalle 

***


- Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola, sokeri ja kaardemumma. Lisää jauhoja sen verran, että saat aikaan mukavan vellin l. liejun. Sekoita velliin sulatettu, hieman jäähtynyt margariini ja soijajogurtti.
- Lisää taikinaan jauhoja samalla vaivaten = nyrkki taikinaan ja armotonta menoa. Tarkoitus on muodostaa taikinaan sitko. Varo kuitenkin, ettet tee vahingossa pesäpalloja, eli jätä taikina aika pehmeäksi. Hyvä pullataikina irtoaa käsistä ilman suuria ongelmia. 
- Anna taikinan kohota vedolta suojatussa paikassa kissan valvovan silmän alla, kunnes se pyrkii ulos astiasta. 



- Muotoile taikinasta tanko ja paloittele haluamallasi järjestelmällä noin viiteenkymmeneen osaan tai sinnepäin. Pyörittele palaset palleroiksi ja anna kohota, mielellään peitettyinä, parikymmentä minuuttia. Lämmin paikka on eduksi.
- Voit muotoilla kohonneista pullista munkkirinkilöitä tai uppopaistaa ne öljyssä ihan pullina. Silloin ne voi myös täyttää jälkikäteen pursottamalla valmiin munkin sisään hilloa - itse kun en ole koskaan viitsinyt säätää hillon kanssa ainakaan ennen paistamista. Pullat voi myös paistaa ihan tavallisesti uunissa 225 asteessa.
- Nostele kauniin värisiksi paistuneet munkit talouspaperin päälle ritilälle kuivumaan ja pyörittele sokerissa ennen kuin ne ehtivät jäähtyä.
- Nauti grillipaikan savunkatkusta.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Huttunen

Ystäväni Wilbur Huttunen piipahti tuossa viikko sitten meillä, kainalossaan Kafkan kirja, sipuli ja pari pakettia nuudeleita. Saatto sillä olla rapulakin.

 

Huttusen krapulamättö

Soijasuikaleet:
(marinadi) 
- 0,5 dl soijakastiketta
- 2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
- 2 kynttä valkosipulia silputtuna
- kuumaa vettä
(ynnä) 
- soijasuikaleita
- ruisjauhoja leivittämiseen

Nuudelit:
- 2 pkt vehnänuudeleita
- ripaus suolaa
- 0,5 tl kurkumaa
- korianteria
- kuumaa vettä 

Kasvismättö:
-  Wilburin pilkkomia sipuleita
- pari perunaa
- pari porkkanaa
- pätkä kurkkua
- kuivahtaneita ruispaloja pilkottuna 
- ja mitä nyt on mausteita, suolaa ainaki ja inkivääriä ja valkosipulia

ja paljon öljyä paistamiseen 

***

- Laita soijasuikaleet marinadiin turpoamaan ja Wilbur pilkkomaan sipuleita. Kuori ja pilko porkkanat ja perunat ja paloittele kurkku ja leipä. Raasta inkivääri ja pieni valkosipulit. Laita nuudelit turpoamaan mausteliemeen pariksi minuutiksi. Valuta lävikössä ja huuhtele nopeasti kylmällä vedellä.
- Ota soijasuikaleet marinadista ja kierittele ne ruisjauhoissa. Kuumenna öljy pannussa ja paista soijasuikaleet kullankeltaisiksi. Laita odottamaan lämpimään paikkaan tai  kuumenna myöhemmin vielä hetki pannussa.
- Kuumenna öljy pannussa ja laita perunat paistumaan kuumaan öljyyn. Lisää hetken päästä leipä, sipuli ja porkkanat.  Paista kohtalaisen kypsiksi. Lisää kurkku ja mausta mieleiseksi.
- Paista vielä lopuksi nuudelit nopeasti öljyssä ja kuumenna tarvittaessa soijasuikaleet uudestaan.
- Kuuntele Wilburin hyviä juttuja ja syö miehekkäästi. 

Kaali, ystäväni!

Kaali, ihmeellinen kuula! Säilyy kaapissa ikuisuuksia. Päätin kuitenkin nyt viimein muuttaa kaapissa pyörineen kuugelin ruuaksi. Korean vaihto-opintoihin valmistautuminen on aloitettu lisäämällä valkosibalitoleranssia - sama jatkuu tässä osassa.


 
Valkosipulinen kaalikeitto
- 2/3 valkokaalia
- puolikas valkosipuli silputtuna
- 2 dl soijarouhetta
- wokkivihannessekoitusta
- 3 pientä perunaa
- porkkanaa
- laakerinlehti
- 0, 5 dl kuivattua, murskattua lipstikkaa
- n. 10 maustepippuria
- musta- ja valkopippuria myllystä
- 1 tl jauhettua inkivääriä
- suolaa maun mukaan
 - salsaa tai chiliä
- vettä 
***
- Suikaloi ja pilko kaali ja laita soijarouheen kanssa kiehumaan mieleiseesi määrään vettä. Itse pidän niukkaliemisistä keitoista, mutta mikäpä estää pröystäilemästä. 
- Lisää mausteet ja paloitellut porkkanat ja perunat. Keitä 5-10 minuuttia, kunnes ainekset ovat juuri ja juuri kypsiä. Lisää wokkivihannessekoitus, mutta älä keitä enää.
- Tarjoile valkosipulinversojen kanssa. Katsele edelleen ulos räntäsateeseen ja kiitä onneasi, että on lauantai. 

Jotain, missä on paljon inkivääriä

Koulu on nyt sitte viimein ohi ja eilen tuli luonnollisesti kotimatkalla räntää. Vaimokin oli sairaana, joten yhteistuumin päätimme tehdä jotain, missä on paljon inkivääriä:


Jotain, missä on paljon inkivääriä

Lisäkeriisi:
- n. 1,5 dl puuroriisiä per ruokailija
- vettä
- suolaa
(- loraus seesamiöljyä) 

Kasvisjuttu:
- 1, 5 suurta sipulia
- 1 tkl kokonaisia säilykeherkkusieniä
- 1/2 pussia wokkivihanneksia
- 4-6 kynttä valkosipulia 
- tulista salsaa tai chiliä maun mukaan
- reilusti raastettua tuoretta tai jauhettua inkivääriä
- loraus omenaviinietikkaa
- veteen liuotettua hunajaa tai sokeria
(hunaja ei kuulu tiukan linjan vegaaniruokavalioon, mutta kun sitä kerran on edelleen kaapissa vegaaniutta edeltäviltä ajoilta niin sama käyttää pois)
- 1/2 tl suolaa
- 1 tl jauhettua korianteria
- 1 tl jauhettua chiliä
- musta- ja valkopippuria myllystä
- 1 rkl sitruunamehua
- rypsiöljyä paistamiseen. 

***
- Aloita pesemällä riisiä kylmässä vedessä, kunnes irtoava vesi on kohtalaisen kirkasta. Jätä riisit pehmenemään kylmään veteen noin puoleksi tunniksi. Kaada liotusvesi pois ja lisää raikasta vettä sen verran, että veden pinta on n. etusormen ensimmäisen nivelvälin verran korkeammalla kuin riisin pinta. Lisää hieman suolaa ja loraus öljyä.
 - Laita riisit tiiviin kannen alle ja säädä levy täydelle teholle. Ennen kuin vesi kiehuu, pienennä tehoa vähintään puoleen, mahdollisesti ykköselle tai kakkoselle. Anna riisien kiehua pienellä teholla kannen alla noin kymmenen minuuttia. Sammuta levy ja anna riisien olla vielä levyllä toiset kymmenen minuuttia. Älä avaa kantta ennen kuin alat syömäpuuhiin - höyry on tämän riisinkeittotavan a ja o.
***
-Riisin liotessa pilko kasvikset. Pilko sipuli isoiksi palasiksi, silloin se on helpompi syödä puikoilla. Herkkusienet voit pilkkoa neljään osaan ja valkosipulit pieneksi silpuksi.
- Riisin kypsymisen loppuvaiheessa kuumenna paistinpannu tai wokki. Lisää öljyä ja kuullota siinä sipulit läpikuultaviksi. Lisää parin minuutin päästä pannulle myös herkkusienet.
- Heitä sekaan wokkivihannekset ja mausta mielesi mukaan. Meillä tuli aika todella tulista.
- Tarjoa riisin kanssa ja syö katsellen pihalla möyryävää räntäsadetta ja takatalvea. 

 
 

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Hernekebaani

Marssittiin kuorokeikan jälkeen kauppaan ja ostettiin sikspäkki kalijaa ja purkillinen hernekeittoa. Kotona hernarista tehtiin hernekebaania Herne rokkaa -kirjan inspiroimana.

 

Hernekebaani
- 1 prk kasvishernekeittoa
- 1 iso sipuli
 - raastettua tuoretta inkivääriä
- 3 valkosipulin kynttä (tai enemmän) hienonnettuna
-1,5 dl rouhittuja maapähkinöitä 
- 1 tl jeeraa
- 2 tl paprikajauhetta
- 2 tl mustapippuria
- 2 tl kurkumaa
- 2 tl kuivattua persiljaa 
- 2 tl jauhettua korianteria
- 2 tl (tai maun mukaan) chiliä
- 0,5 dl vehnäjauhoja
- 0,5 dl korppujauhoja tai mannaryynejä
- 1,5 dl seesaminsiemeniä
- rypsiöljyä paistamiseen

Toimi näin:
- Hienonna sipuli pieniksi kuutioiksi. Itke vähän. Pilko valkosipuli ja raasta inkivääri.
- Mäjäytä hernari kulhoon ja lisää muut aineet. Sekoita ja laita jääkaappiin tasaantumaan pariksikymmeneksi minuutiksi.
- Muotoile mösjööstä n. tuuman paksuinen levy jauhotetun leivinpaperin päällä. Leikkaa neliöiksi ja sitten puolita neliöt kolmioiksi. Muotoile vielä jauhotetuin käsin hieman siistimmiksi.
- Kuumenna öljy, ja paista möhkäleitä pannulla kunnes ne saavat kauniin värin. Voit jatkokypsentää kebsukoita vielä uunissa, mikäli raaka sipuli ei maistu.
- Tarjoile lohkoperunoiden ja soijajogurttidipin kanssa.
- Unohda kuvasta brontosaurus, mutta tee paljon tiskiä.